Ollaan muutamia kertoja pyöritelty hiehoja pienessä piha-aitauksessa. Jehu työskentelee tosi rauhallisesti pienessä tilassa hiehojen kanssa ja käyttää liikuttamiseen paljon hampaitaan. Aika jännä että hampaiden käyttö hiehojen kanssa on niin runsasta kun taas lampaiden kanssa Jehu ei käytä niitä juuri ollenkaan. Ainoastaan silloin kun tulee sellainen tilanne että on pakko käyttää. Hiehoja Jehu näykkää kintereeseen, juuri sopivasti. Hiehot lähtee liikkeelle, mutta eivät säikähdä eivätkä lähde ryntäilemään. Navetassa olen joutunut useaan otteeseen muistuttelemaan ettei tarvitse turhaan käydä näppimässä lehmiä/hiehoja. Tätä tapahtuu yleensä silloin kuin mennään navettaan, mutta Jehu rauhottuu kyllä kun ollaan siellä hetki oltu. Kun lypsy alkaa, Jehu tietää omanpaikkansa ja hakeutuu sinne nykyään omatoimisesti. Lypsyn aikana ruokintakäytävälle ei saa tulla, ellei erikseen sinne kutsuta. Rehuvaunulla ajellessa Jehu istuu kyydissä ja vartioi ettei eläimet puske vaunua. Vasikkalassa Jehulla on aina töitä, ruokintakäytävä on niin ahdas ettei siellä on ikävä työskennellä jos ei koira ole pitämässä päitä pois edestä.  

Keskiviikkona käytiin maneesilla treenaamassa tottista, lähinnä pakerretaan EDELLEEN seuraamisen kanssa, ollaan myös otettu luoksetuloja ja liikkeestä maahanmenoa. Hidastahan tämä meidän tottistelun eteneminen on, kun ei kauheasti ole tavoitteitakaan asetettu. Kunhan treenaillaan kun keritään. Ja katsotaan sitten joskus jos kilpakentille asti päästäisiin :-) Päätavoitteet on kuitenkin suunnattu enemmän paimennuksen puolelle. 

Jehun ensimmäinen morsian, Myy, voi hyvin ja pulleasti, masuasukkeja taitaa olla tulossa aika monta. Viikon päästä voidaan jo alkaa odottelemaan tuloksia :-)

Sunnuntaina kävin Gisan kanssa metsässä ottamassa pienet palautustreenit, kun ollaan oltu etsinnöissä mukana. Jehu sai myös etsiä yhden maalimiehen. Ukko oli vasemmalla puolella tietä noin 50 metrissä, käveltiin tietä pitkin tuulen alla. Jehu sai hajun jo aika kaukaa ja lähti samantien metsän puolelle tarkentamaan hajua ja löysi ukon kiven takaa. Palkaksi leikkiä narupallolla :-)