Käytiin eilen maneesilla tottistelemassa. Seuraamista, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, merkki ja paikalla makuu. Taasen hinkattiin seuraamista, lyhyt matka menee hyvin, kokeilin pidempääkin, mutta on vielä liian aikaista, irtoaa liikaa. Täyskäännös oikealle alkaa sujua, vasememmalle kääntyminen on ihan vaiheessa. Liikkeestä maahan meno on hyvä, Jehu alkaa tosi helposti ennakoimaan sitä, joten se liike saa jäädä vähän vähemmälle. Luoksetuloissa Jehu haluaisi mennä maahan istumisen sijaaan, siinä riittää hinkkaamista :-) Itse luoksetulo vauhdikas, mutta eteenistumisessa on treenattavaa, jää liian kauas, eikä muutenkaan oikein vielä tiedä mitä siinä pitäisi tehdä. Lopuksi vauhtiluoksetulo eli lähden lelun kanssa karkuun vähän ennen kuin Jehu on mun luona. Merkkiä otettiin muutama kerta, vein pallon merkin taakse ja Jehu sai juosta merkille leikkimään. Paikallamakuuta 2 minuuttia ilman minkäänlaisia häiriöitä, ok. Häiriöitä voisi alkaa ottaa mukaan + muita koiria makaamaan.

Ilmoitin Jehun luonnetestiin ensi keväälle, ihan vain mielenkiinnosta voisi käydä katsomassa mitä poika tuumaa :-)